Kansainvälinen  5m

Uusi luokka Ruotsissa ja Suomessa

Luokka herätti nopeasti suurta kiinnostusta eritoten Ruotsissa ja Suomessa. Ensimmäiset veneet rakennettiin Ruotsissa 1936 (S-1, Triona) ja Suomessa niinikään 1936 (L-1, Marina), suunnittelijana suomalaiselle veneelle oli Hans Roberts, rakennuspaikkana Turun veneveistämö. Varsinkin Ruotsissa luokka oli alusta saakka varsin kilpailuhenkinen ja uusille kokeiluille otollinen näyttämö - olihan viitosen rakentaminen huomattavasti edullisempaa, kuin esimerkiksi kuutosen tai kahdeksikon, joten myös riskejä veneiden suunnittelussa uskallettiin ottaa.

Suomessa kehitys oli maltillisempaa, kuitenkin veneitä oli sotaan mennessä jo 13. Vaikka suomalaisien veneiden suunnittelijoina oli sellaisia tunnustettuja nimiä, kuin Gösta Kyntzell ja Jarl Lindblom, luokka ei kuitenkaan ollut niin innovatiivinen kuin ruotsissa. Suomen tilanteesta kertoo mm. se, että Jarl Lindblom suunnitteli sarjan ruffattuja viitosia, jotka osoittautuivatkin kauniiksi ja nopeiksi  - aikanaan jopa "mukaviksi" luonnehdituiksi pursiksi. 40-luvun lopulla käytiinkin sekä Ruotsissa, että Suomessa keskustelua Arvid Laurinin aloitteesta rinnakkaisen, ruffatun viitosluokan perustamisesta. Turun veneveistämö valmisti myös tilaustyönä Argentiinan laivastolle 20 viitosta, jotka valmistettiin Lindblomin suunnitteleman Linan (L-12) piirustusten mukaan. Sodan jälkeen veneitä ei suunniteltu suomessa enää kuin 16 kappaletta ja Kyntzellin suunnittelema Diana, joka rakennettiin vuonna 1948 jäikin viimeiseksi Suomessa rakennetuksi veneeksi purjenumerolla L-29.

Vuodesta 1936 aina 50-luvun lopulle kilpailutoiminta Suomessa oli varsin aktiivista. Veneet kilpailivat mm. International 5m trophysta, Borepokaalista, sekä HSS:n 5m-pokaalista - myös ruotsalaisten kanssa otettiin mittaa mm. KSS:n regatoissa. Suomessa kilpailut keskittyivät lähinnä Helsingin alueelle ja Turkuun, jossa ASS oli viitosille merkittävä keskus. Kilpailujen järjestäminen hiipui kuitenkin 50-luvun loppua kohden ja vuosikymmenen lopulla luokka olikin jo lähes unohdettu.

Luokan "kuolemaan" vaikutti selkeästi varsinkin Ruotsissa tapahtunut kehitys, jossa veneissä nuorien suunnittelijoiden ja näiden innovaatioiden kautta veneet kehittyivät niin nopeasti mittasäännön salliman kohtuullisen suuren liikkumavaran puitteissa, että vanhat veneet jäivät auttamatta jälkeen kehityksessä. Sääntö oli siis "piirretty puhki" -  uusien veneiden rakentamista ei enää nähty mielekkäänä. Viitosista ei myöskään koskaan tullut varsinaista suurta kansainvälistä kilpaluokkaa, vaikka veneitä olikin 1940-luvun lopulla liki 300 - Suomen ja Ruotsin lisäksi mm. Tanskassa, Sveitsissä, Ranskassa, Argentiinassa ja Uruguayssa. Osatekijä tähän oli varmastikin myös uusien veneluokkien kehitys, varsinkin 5.5 metristen synty ja sen saama olympiastatus, jota viitoset eivät koskaan saaneet - viitosia ehdotettiin olympialuokaksi mm. vuonna 1938 kansainvälisen purjehtijaliiton kokouksessa, josta Suomen edustaja  H.Ramsay joutui kuitenkin tuomaan kielteisen päätöksen. Yhdeksi syyksi tähän on epäilty englantilaisten alusta pitäen penseää suhtautumista uutta luokkaa kohtaan - olihan aloite alun pitäen ranskalainen. Nämä syyt yhdessä johtivat tilanteeseen, jossa 50-luvun lopulta aina 80-luvun lopulle saakka veneillä ei Suomessa ollut käytännössä mitään yhteistä toimintaa.

Viitoset nykypäivänä

Viitosten toimintaa on elvytetty Suomessa 80-luvun lopulta saakka ja nykytilanne onkin yllättävän hyvä. Suomalaisia veneitä on tällä hetkellä 29 kappaletta, joista suurin osa hyvässä kunnossa.

Suuri osa aktiivisista veneistä on Ruotsista Suomeen ostettuja - joukossa myös paluumuuttajia, kuten kotimaahansa viime kesäksi palannut Lina (L-12). Tänä vuonna HSS:n näyttävä femmalaivue lisääntyy taas yhdellä Ruotsista hankitulla veneellä ja kiinnostus luokkaa kohtaan tuntuu muutenkin olevan jatkuvasti kasvussa.

Toistakymmentä venekuntaa osallistuu aktiivisesti kesällä pidettäviin ranking-kilpailuihin, joita järjestetään kesän mittaan Helsinki-Turku akselilla ja myös yhteydenpito ruotsalaisiin kilpakumppaneihin on aktiivista. Viitoset ovat siis palanneet alkuperäiseen käyttöönsä - kilpailemaan paremmuudesta radalla. Luokasta tekee miellyttävän ja helpon lähestyä se, että suuria sääntömuutoksia esimerkiksi materiaalien osalta ei ole sallittu. Viitosissa on siis edelleen puumastot ja "kilpavarustelua" on pyritty rajoittamaan esimerkiksi sallimalla purjemateriaaleina vain dacron tai mylar.

Vaikka viitoset eivät koskaan saavuttaneet niille suunniteltua asemaa luokka oli kuitenkin toimintansa 20 ensimmäistä vuotta varsin aktiivinen ja arvostettu luokka, jolla on purjehtinut useita aikansa purjehtijapiirien huippunimiä. Pitkän hiljaisuuden jälkeen viitoset ovat  taas 90-luvun aikana osoittaneet kiinnostavuutensa ja se on vakiintumassa aktiiviseksi ja tasaiseksi kilpaluokaksi, jossa veneiden osalta painopiste on vanhan säilyttämisessä. Veneillä purjehtiminen on haastavaa ja hauskaa - niiden eroista huolimatta edelleen tärkeimmäksi tekijäksi menestykselle nousee miehistön kokemus.