Se oli joskus maaliskuussa, kun Worsöe Jussi kysyi mieheltäni Putilta voisimmeko purjehtia Röde Ormin heinäkuussa Ruotsin Sandhamniin. Matkaan sisältyisi kilpaileminen Hangon regatassa. Lyhyen perheneuvottelun jälkeen vastasimme TOTTA KAI.

Kevätkuukaudet hujahtivat vauhdilla, ja vaikka vappulounaalta jäi krapulan lisäksi kansanvene, ei purjehduskokemukseni ollut kehuttava startatessamme regattagastimme Outin kanssa helteisenä heinäkuun päivänä kohti Hankoa. Yhdistetyn purjehduskoulun ja -kilpailun ensimmäinen päivä päättyi spiiran kiskon vääntymiseen. Spinnun nostot loppuivat ensimmäisen avotuuliosuuden jälkeen ja sijoitus jumbo. Toisen päivän starttiin lähtiessämme Rödessä oli uutuuttaan hohtava spiiran kisko. Startti onnistui hyvin ja koimme suorastaan vauhdin hurmaa, kunnes kuulimme pamauksen ja huomasimme genoan lepattavan oudosti; genoan falli oli katkennut. Tuloksena keskeytys ja ankara masennus, jota laiturissa ympäröivät kilpakumppanimme Going ja Barbro miehistöineen erilaisilla juomasekoituksilla onnistuneesti lievensivät. Kolmannen kilpailuaamun koittaessa gastiliiton into oli kadoksissa (kuten toinen gasteistakin lähes lähtöhetkeen asti). Armollinen unohdus on pyyhkinyt viimeisen päivän koettelemukset mielestäni, koska muistan sunnuntaista vain iltaauringon, jota kohden purjehdimme kera Barbron Lassen ja Leenan sekä Why Notin Miman ja Kaakan. Loma alkaa nyt.

Ihan oikea femmapurjehtija

Ensimmäinen määränpää oli Rosalassa sijaitseva Leenan työkaverin kesähuvila. Kiinnityttyämme laituriin noin kahden aikaan yöllä menimme vielä yösaunaan ja ehdimme ihailla auringonnousunkin, ennen kuin kaaduimme koko porukka rättiväsyneinä eritasoisiin sänkyihimme;

Barbro "de luxe" = oikeat punkat patjoineen,
Röde "economy" Orm = pumpattavat patjat pohjalla ja
Why "super economy" Not = sinkut purjehduskassien päällä.

Jo ensimmäinen aamu antoi osviittaa tulevasta lomarytmistämme. Nukuimme lähemmäs puoltapäivää, rauhallinen aamiainen ja kiireetön purjehtimaan lähtö.

Rosalasta suuntasimme aurinkoisessa ja mukavan tuulisessa kelissä kohti Borstötä. Ensikertalaisena olin huikaistunut Borstön kauniista sisääntulosta, ja huolimatta myöhäisestä saapumisesta laituripaikat löytyivät mukavasti vierekkäin. Saarella asustava kissa tuli heti tupatarkastukselle ja kävi tutkimassa joka femman. Hyväksyvä kehräys; landing permitted. HSS:läiset Riina ja Aki olivat myös Borstössä matkalla Utöseen, ja he lainasivat grillinsä käyttöömme, joten Borstögummaniin tutustumisen jälkeen nautimme grillimakkarat, -maissit ja -valkosipulit. Helteisenä iltapäivänä starttasimme kohti Björkötä. Purjehdus alkoi leppoisasti. Otin valokuvia maisemista, Barbi osta, Why Notista ja olin tosi pollea femmapurjehtija moikkaillen vastaantulevia veneitä. Sitten, aivan minuuteissa, keli muuttuikin kovaksi myräkäksi. Mieheni totesi, että vaihdetaan genoa fokkaan. Mikäs siinä. Ryömin Röden keulaan etsimään kassien, pussien ja muun tavaran keskeltä fokkaa. Enpä ollut moista vielä Rödessä nähnytkään. "Ei toi, se on ykkösgenoa." No, löytyihän se sieltä. "Tota mee tonne kannelle ja vaihda se."

Yritys hyvä kymmenen, mutta kun rouva ei ole mitään valokuvamallipituutta ja vene heiluu ihan s-tanasti, eikä jalat ylety maston ympärille, niin yritä nyt sitten vaihtaa purjetta tai pysyä edes kannella. Osien vaihto. Siinä vaan pokkana ajoin femmaa myräkässä ja tunsin itseni ihan oikeaksi purjehtijaksi. Hoksasin edes kysyä mieheltä, että pitäisikö nyt pelottaa. Luojan suomaa tietämättömyyttä. Kännykät pirisevät: "Koitetaanko sisään, miten teillä menee?" Veneissä kun ei ole moottoreita ja Björkön sisääntuloränni on kapea ja tyyliä venda, venda, venda ... Barbro kärjessä lähestymme Björkötä, me vähän peesissä takaalalla; kun ei oo oma vene niin katotaan miten noilla menee... Barbro Lassen ja Leenan luotsaamana sujahti sulavasti sisälle, me Rödellä perässä ja pian oli Why Notkin paikalla. Rantauduttuamme lahden pohjukkaan joku tuli selittämään, että he siellä tuulta pitäessään olivat seuranneet, kun kauniit femmat ilman moottoreita lipuivat peräjälkeen lahteen tyyliin, ankkuri, purjeet alas, flip, flap. Se on siinä. Sinä iltana tuli nautittua muutamat ylimääräiset rantautumissnapsit.

Björkössä vierähtikin pari päivää tuulta pidellessä, uintiretkiä sisäjärvessä ja luontoretkiä mustikoiden ja hillojen (!) kera.

Björköstä jatkoimme kohti Korpoströmiä. Päästyämme illansuussa perille miehet häipyivät heti ruokailun jälkeen saunaan ja me tytöt jäimme tiskaamaan tiskejä. Siinä "kotiaskareittemme" keskellä pysähtyi eräs ruotsalainen nuori herra ihailemaan femma- rivistöä ja kysyi: "Seglar ni ensam med de här båtarna?" Ilmeisesti me tuimailmeiset tiskaajat muistutimme jotain feministiryhmää Garpin maailma -elokuvasta.

Korpoströmissä tapahtui myös miehistönvaihdos. Why Notin Mima lähti töihin ja arkeologi -Claude tuli tilalle. Why Not ristittiin IPE-veneeksi (Iloista Poikamies Elämää). Kaaka ja Claude lausuivatkin joka aamu herätessään, että taas Äiti-Jumala on paljastanut kauniit kasvonsa suosikkipojilleen. Ja aurinko paistoi.

Seuraava kohde oli Lukin saari Berghamnin vieressä. Perinteiset rantautumissnapsit ja luontoretki. Sieltä jatkoimme kohti Seglingeä Ahvenanmaalle. Kihdin selän ylitys pohjoispuolelta sujui ongelmitta, ja Seglingen satama oli viehättävä. Roska-Roope, mukava omistajapariskunta plus kauniin kävelymatkan päässä oleva kauppa tekivät satamasta oivan ensirantautumisen Ahvenanmaalle. Seuraavana päivänä matkamme jatkui Östra Simskälaan. Jylhän kaunis lahden poukama ja vain me kolme femmaa. Saggön saari Pohjois-Ahvenanmaalla oli seuraava etappimme. Koko loman meitä hemmotellut aurinkoinen ilma äityi oikein kunnon helteiseksi pläkäksi matkalla Saggöhön. Melomallakin ’ pääsee perille, sporttia, ". sporttia. Siellä tapahtui myös matkamme laiton osuus. Luontoretkellä murtauduimme korkeaan torniin, josta olikin huikaisevat näkymät massiivisten kallioiden yli merelle. Tämä ei vielä riittänyt, vaan illalla teimme nuotion kalliolle metsäpalovaroituksesta huolimatta. Voi helkkari. Ei ruoka maistunut ollessani täysin vakuuttunut, että Åländsk polis tulee ja vie meidät vankilaan. Näin ei onneksi käynyt ja pääsimme jatkamaan matkaa. Viimeinen Ahvenanmaan satama oli Käringsund. Tankattuamme itsemme ja pilssit kylmällä valkoviinillä olimme valmiina Ahvenanmeren ylitykseen. Furusund, här kommer vi!

Ruotsin puolella oli veneitä paljon enemmän sekä merellä että satamissa. Ruotsalaiset kehuivat kovasti veneitämme ja Sandhamnin regattaan sateli onnentoivotuksia. Parin Furusundissa vietetyn päivän (ja minigolf-turnauksen) jälkeen lähdimme kohti Sandhamnia tarkoituksena viettää viimeinen yö jossain luonnonsatamassa. Löysimmekin aivan upean paikan nimeltä Helsingholmarna. Vietimme iltapäivän hyppimällä kallioilta erilaisia pellehyppyjä ja "Ipet" ihailivat ruotsalaista luonnonkauneutta ... Idyllinen iltapäivä muuttui epätoivoiseksi pitävän ankkuripaikan etsimiseksi saaristolautan peräaaltojen viskattua veneet lähes kalliolle. Kaikilta muilta se onnistuikin, mutta Röden ankkuri ei saanut otetta sileästä kalliopohjasta, ja me jouduimme lähtemään kohti Sandhamnia. Täysikuu ja myrskylyhty valonamme saavuimme perille puolen yön jälkeen. Ajettuamme Sandhamnin edustalla pari kertaa edestakaisin etsiessämme laituripaikkaa kuulimme huudon: "Hej femman, hit, hit!" Ystävällinen "Ruotsin Janne" se siellä huuteli ja Röde oli nopesti ruotsalaisten femmapurjehtijoiden avustuksella kiinni laiturissa ja me Alman pubin jonossa.

Tack och på återseende

Seuraavana aamuna odottaessamme Tukholman lauttaa näin, kun kaksi femmaa, miehistöillä Väinämöisen lakit päässään, lipui Sandhamniin kirkkaassa auringonpaisteessa.. Haikein mielin katsoin Barbron ja Why Notin saapumista satamaan.

KIITOS lomasta Claude, Lasse, Leena, Kaaka, Mima, Putti.
"Otetaanko snapsit? - No niin, hyvälle purjehdukselle."

Magazine 1998 / Sivut 29-30